Nau-hanke tapasi Hankenilla väitöskirjatutkijana työskentelevän Inkeri Tanhuan, ja keskustelimme alanvalinnasta. Inkeri tutkii koulutusvalintojen sukupuolittuneisuutta risteävät erot huomioiden. Hän oli myös mukana äskettäin päättyneessä Segli-hankkeessa, jossa työstettiin keinoja koulutuksen segregaation purkamiseen.
Alanvalintojen sukupuolittumiseen liittyy tasa-arvon paradoksin käsite, joka on saanut näkyvyyttä muun muassa Helsingin Sanomien artikkelissa. Inkeri, mikä on tasa-arvon paradoksi ja mihin tällä käsitteellä viitataan?
Käsite perustuu Gijsbert Stoetin ja David C Gearyn tutkimukseen, ja se on saanut yllättävänkin paljon julkisuutta Suomessa. Tasa-arvon paradoksilla viitataan tässä tapauksessa tilanteeseen, jossa maa sijoittuu erilaisissa tasa-arvomittauksissa hyvin, mutta alavalinnat ovat edelleen sukupuolen mukaan hyvin jakautuneita. Stoet ja Geary väittävät, että tasa-arvoisessa yhteiskunnassa alojen välinen segregaatio yllättäen syveneekin, eikä vähene. Heidän mukaansa tämä johtuu siitä, että naisten ja miesten erilaiset uratoiveet pääsevät paremmin esiin vapaassa, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.
Tätä väitettä on myös kyseenalaistettu aika monesta näkökulmasta?
Kyllä. Ensinnäkin Stoetin ja Gearyn vuoden 2018 artikkeli sai paljon kritiikkiä käytetyistä metodeista ja siihen pyydettiin korjauksia. Tutkimusnäyttö siitä, että tasa-arvoindekseissä muutoin hyvin pärjäävissä maissa olisi aina vähän naisia STEM-aloilla, ei ollut kiistaton. Suomen kohdalla se tosin pitää paikkansa.
Suomessa alojen eriytyminen niin voimakkaasti naisvaltaisiksi ja miesvaltaisiksi aloiksi on yksinkertaisesti tasa-arvon ongelma, jota ei vielä ole osattu ratkaista yhtä hyvin kuin joitain toisia ongelmia.
En kuitenkaan näe mitään paradoksia siinä, että Suomi samaan aikaan menestyy monella tasa-arvomittarilla, mutta ei yhdellä. Suomessa alojen eriytyminen niin voimakkaasti naisvaltaisiksi ja miesvaltaisiksi aloiksi on yksinkertaisesti tasa-arvon ongelma, jota ei vielä ole osattu ratkaista yhtä hyvin kuin joitain toisia ongelmia.
On myös hyvä huomata, että kyseiset tutkijat kertovat olettavansa nuorten koulutusvalinnat rationaalisiksi, mikä on aika kapea näkökulma siihen, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat. Koulutusvalinnat eivät ole kovin rationaalisia esimerkiksi siksi, että ihmisellä on valintoja tehdessä usein aika rajallinen käsitys eri aloista ja etenkin niihin liittyvien töiden sisällöstä. Koulutusvalinta on harvoin pelkästään omien kykyjen ja rationaalisen päätöksen tulos. Kun epärationaalisuutta valinnoissa ei lähtökohtaisesti oteta tutkimuksessa huomioon, jää aika moni asia käsittelemättä.
Onko se vetoava tarina, että ”naiset ovat vaan tällaisia ja miehet tällaisia”?
Enemmin uskoisin, että Suomessa on todella vahva kertomus siitä, että olemme tasa-arvoinen maa, ja tasa-arvon paradoksi kätevästi selittää pois sen, että meillä on edelleen tasa-arvon suhteen aika paljon tehtävää juuri alojen segregaatiossa. Olisi ihana tarina, että segregaatio onkin juuri sen seurausta, että ollaan tasa-arvoisia. Se on tarina, minkä suomalaiset haluaisivat kuulla.
Muutoin en koe, että Suomessa keskustelu sukupuolieroista olisi kovinkaan yksinkertaistavaa. Ihmiset osaavat hienosti analysoida sitä, mistä kaikesta naisten ja miesten jossain määrin erilaiset elämänkokemukset johtuvat, ja kuinka ne myös muuttuvat koko ajan.
Mitä parempia selityksiä ammattien sukupuolittumiselle Suomessa on?
Kun katsotaan ammattien jakautumista sukupuolen mukaan, mitataan tietysti vain virallisen työvoiman piirissä olevia henkilöitä. Naisten korkea työllisyysaste ja iso julkinen sektori tuovat hoivatyön palkkatyön piiriin Suomen kaltaisissa hyvinvointivaltioissa. Muun tyyppisissä yhteiskunnissa iso osa hoivatyöstä tehdään virallisten työmarkkinoiden ulkopuolella. Näissäkin maissa hoivatyö tehdään ihan yhtä lailla naisten toimesta, mutta työvoimatilastot eivät näytä yhtä jakautuneilta.
Ruotsissa on Ikeat ja H&M:t, eli mielikuva koko yksityisestä sektorista ei ole niin tekninen ja miesvaltainen. Se osaltaan lieventää jakoa naisten julkiseen hyvinvointisektoriin ja miesten yrityssektoriin.
Jos taas verrataan Suomea vaikka Ruotsiin, joka on muuten hyvin samantyyppinen yhteiskunta, Suomessa jakautumista naisten ja miesten aloihin saattaa syventää yksityisen sektorin tekniikkapainotteisuus. Suuret vientiyritykset Suomessa ovat lähes kaikki tekniikan alan yrityksiä, ja tekniikkapuhe on usein hyvin maskuliinista. Ruotsissa on Ikeat ja H&M:t, eli mielikuva koko yksityisestä sektorista ei ole niin tekninen ja miesvaltainen. Se osaltaan lieventää jakoa naisten julkiseen hyvinvointisektoriin ja miesten yrityssektoriin.
Toinen ero Ruotsiin on asepalvelus. Siinä on Suomessa aikamoinen ristiriita, että koko kouluaika kannustetaan tekemään rohkeasti valintoja sukupuolesta riippumatta, mutta sitten koulun päättyessä ikäluokka laitetaan keskeltä poikki sukupuolen mukaan.
Mainitsit aiemmin, että rationaalinen valinta on vain yksi näkökulma alan valintaan. Mikä muu siihen vaikuttaa?
Mielikuvat ja tuttuus ovat todella tärkeitä alan valintaa määrittäviä tekijöitä. Jos tietoa ei ole, mielikuvat vaikuttavat. Usein kun kysytään alanvalinnasta, ihmiset vastaavat valitsevansa alan, joka kiinnostaa. Mutta kun kiinnostusta ja sen syntyä aletaan purkamaan, huomataan että mielikuvat ohjaavat paljon kiinnostusta, ja mielikuvat voivat olla aika stereotyyppisiä.
Alanvalintaan vaikuttaa paljon sekin, mistä on saanut positiivisia kokemuksia. Hyvissä kokemuksissa onkin se voima, että ne voivat haastaa sukupuolittuneita mielikuvia. Myönteiset omakohtaiset kokemukset voivat saada harkitsemaan alaa, mitä ei alun perin ollut harkinnut. Pitäisi siis haastaa ja kannustaa nuoria tutustumaan eri aloihin, jotta kokemuksia ja havaintoja pääsisi syntymään monipuolisesti eri aloilta. Vaatii kuitenkin hirveästi enemmän rohkeutta ja viitseliäisyyttä lähteä tutustumaan vieraaseen alaan, eli ihan helppoa se ei ole.
Segli-hankkeessa kysyttiin noin kolmekymppisiltä, mitä antaisit ohjeeksi ammatinvalinnassa omalle 18-vuotiaalle itsellesi. Moni toi esiin, että kiinnostustaan eri aloihin mietti nuorena paljolti sen kautta, mitkä oppiaineet kiinnostivat koulussa. Niihin oli helppo samaistua. Haastateltavat toivoivat, että olisivat paremmin pohtineet sitä, mikä työ kiinnostaa, eikä pelkästään sitä, minkä aineen opiskelu kiinnostaa. Toivottiin, että olisi ottanut enemmän selvää työn luonteesta ja työehdoista, esimerkiksi vaikka siitä, mihin työhön kuuluu viikonlopputyötä.
Lisäksi on hyvä muistaa, että kiinnostuksen ja valinnan lisäksi on myös muita tekijöitä, mitkä määrittelevät alanvalintaa. Portinvartijat kuten opinto-ohjaajat, kouluarvosanat, perheen tuki, ja pelko vaikka siitä, miltä jollain alalla tuntuu olla ainokaisena. Jo ihan sillä on todella paljon väliä, missä asuu, ja mitä koulutusvaihtoehtoja alueella on tarjolla.
Myös sillä on väliä, mihin törmää arjessaan. Perheen ammatit ovat ammatinvalinnan kannalta todella keskeisiä, ja ammatit periytyvät. Tekniikan alalla työskentelevät voivatkin omalta osaltaan pitää huolta siitä, että ainakin kertovat työstään ja siitä mitä se on oikeasti – niin omille lapsilleen kuin muillekin lähipiirinsä nuorille.
