Tasa-arvoisesti uralle

Shaking up Tech kolmatta kertaa – tekniikka tarvitsee naisia!

Shaking up Tech kolmatta kertaa – tekniikka tarvitsee naisia!

Tekniikan osaajat suunnittelevat meidän kaikkien käyttämät tuotteet ja palvelut. Ennen kaikkea tekniikan ammattilaiset ovat avainasemassa päättämässä siitä, mitä ongelmia tekniikan avulla ratkaistaan. Tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan mukaan kaikenlaisia ihmisiä: mitä monipuolisempi joukko tekniikkaa tekee, sitä monipuolisimmin se vastaa ihmisten tarpeisiin. Tällä hetkellä vain joka viides diplomi-insinööriopiskelija on nainen.

Tekniikka on yhä keskeisemmässä roolissa elämässämme. Mielikuvat alasta ovat kuitenkin usein yksipuolisia ja laitekeskeisiä. Shaking up Tech -tapahtumalla haluamme ravistella näitä mielikuvia ja kertoa nuorille, miten ura tekniikan alalla antaa konkreettisen mahdollisuuden vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin maailmassa. Tavoitteena on myös osoittaa, että nuorilla naisilla on enemmän kuin riittävästi osaamista ja taitoja alan opiskeluun.

Shaking up Tech -tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Aalto-yliopistossa kansainvälisenä Tyttöjen päivänä vuonna 2018. Tapahtumaan kutsutuille lukioikäisille naisille tarjottiin innostavia uratarinoita tekniikan alalta, konkreettisia työpajoja sekä mahdollisuus tutustua tekniikan opintoihin ja opiskelijoihin. Seuraavana vuonna tapahtuma levisi Espoosta Lappeenrantaan ja Tampereelle, ja tänä vuonna mukaan liittyi Oulun yliopisto. Yhteistyössä on mukana myös yrityksiä, jotka tiedostavat saman haasteen: tekniikka tarvitsee naisia!

Shaking up Techiin kutsutaan osallistujia kaikista Suomen lukioista. Haluamme tarjota tasapuolisen mahdollisuuden osallistua myös pienten kuntien nuorille naisille, joilla ei ole yliopistoa naapurissa. Osallistujat ovatkin kertoneet, että tapahtumassa oli hienoa nähdä, että on muitakin samoista asioista kiinnostuneita nuoria. Korona vei tänä vuonna tämänkin tapahtuman verkkoon. Tärkeä osa elävästä vuorovaikutuksesta jäi puuttumaan, kun konkreettiset workshopit ja kohtaamiset opiskelijoiden ja toisten osallistujien kanssa eivät toteutuneet. Verkkotapahtumaankin osallistuttiin aktiivisesti, ja mainiot tekniikan alan ammattilaisten puheenvuorot voi käydä katsomassa jälkikäteenkin tapahtuman verkkosivuilta: https://shakinguptech.com/. Ensi vuonna lukiolaiset pääsevät toivottavasti taas vieraaksemme Otaniemen kampukselle.

Vuosittaista tapahtumaa on tarkoitus jatkaa pitkäjänteisesti. Tiedostamme, että voimme vaikuttaa aina vain yhteen ikäluokkaan kerrallaan, ja tarvitaan vuosien panostusta, jotta saadaan aikaan näkyvä ja pysyvä muutos. Toiminnan esikuvana on norjalaisen Norwegian University of Science and Technologyn parikymmentä vuotta toiminut Jenteprosjektet Ada, jonka myötä yliopistolla aloittavista ICT-alan opiskelijoista jo kolmannes on naisia.

Shaking up Techin vaikutuksia on vielä liian varhaista tarkemmin arvioida, mutta saadun palautteen mukaan osallistujien kiinnostus tekniikan alaan uravaihtoehtona lisääntyi huomattavasti tapahtuman seurauksena: melko paljon tai erittäin paljon tekniikan alasta kiinnostuneita oli tapahtuman jälkeen tuplasti enemmän kuin ennen tapahtumaa.

Marja Niemi ja Ilkka Niemelä

Marja Niemi on Shaking up Techistä vastaava kehityspäällikkö Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulusta. Ilkka Niemelä on Aalto-yliopiston Rehtori. Teksti on julkaistu myös Naisjärjestöjen keskusliiton blogissa 2.11.2020.

Piditkö artikkelista? Jaa se muillekin!

Saattaisit pitää myös näistä artikkeleista

Tietoa evästeistä

Tällä verkkosivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita tallennetaan käyttäjän päätelaitteelle verkkosivuilla vieraillessa. Evästeitä voidaan hyödyntää esimerkiksi sivujen teknisen toimivuuden varmistamisessa ja valitsemiesi asetusten tallentamisessa, jolloin sinun ei tarvitse syöttää tietoja uudelleen sivustolle palatessasi. Evästeiden avulla voimme kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät ja parantaa siten palveluamme.

Jotkin evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä. Evästeet eivät aiheuta tietoturvariskiä eivätkä voi vahingoittaa laitettasi.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa valitsemasi evästeasetukset muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Google Analytics

Tämä verkkosivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän, suosituimmat sivut ja tiedon siitä mistä sivustolle on tultu. Nämä tilastotiedot auttavat meitä parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua, eikä yksittäistä käyttäjää voida tunnistaa siitä.

Näytä yksityiskohdat Piilota yksityiskohdat
Muut evästeet

Tällä verkkosivustolla näytetään muista lähteistä upotettua sisältöä kuten graafista dataa tai videoita. Sallimalla nämä evästeet pääset näkemään upotetun sisällön.