Tasa-arvoisesti uralle

”Insinöörinainen on hyvä jätkä” – Naisinsinöörien urapolut JAMKin selvityksessä

”Insinöörinainen on hyvä jätkä” – Naisinsinöörien urapolut JAMKin selvityksessä

Aiheeseen liittyvä artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan JAMKin elinikäisen ohjauksen verkkolehdestä Elosta.

”Meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu. Insinöörialat naisistuvat hitaasti.

Vain reilu viidennes tekniikan alan opiskelijoista on naisia – ja osuus pienenee uran edetessä.

Insinöörinainen on hyvä jätkä.

Erikoinen ilmiö Suomessa: “On merkillistä, miten juuri naisinsinöörit putoavat johtajapolulta”.

Älä ala naisinsinööriksi.”

Nämä kaikki ovat uutisotsikoita viimeisten 15 vuoden ajalta ja kertovat siitä, että insinöörialalla sukupuolella on edelleen merkitystä. Naiset tasa-arvoisesti uralle – NAU! -hankkeessa JAMKissa haluttiin selvittää insinöörialojen naisten urapolkujen muodostumista ja ammattien sukupuolittumisen syitä, nykytilaa ja seurauksia kuulemalla alan naisopiskelijoiden omia kokemuksia ja tarinoita tilastojen takaa. Kokevatko naisopiskelijat olevansa eri asemassa miesopiskelijoiden kanssa opiskeluaikana? Entä valmistumisen jälkeen työmarkkinoilla?

Tässä artikkelissa tarkastellaan naisten hakeutumista insinööriopintoihin sekä naisten kokemuksia insinöörialan opinnoista sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta.

Alavalinnan taustalla kasvatus ja mielenkiinnon kohteet

Naisinsinööriopiskelijoiden haastatteluaineisto kerättiin seitsemältä insinöörialan naisopiskelijalta kevään 2021 aikana. Haastateltaviksi pyrittiin valitsemaan eri ikäisiä ja erilaisen taustan omaavia opiskelijoita. Haastattelujen perusteella muodostettiin kaksi erilaista uratarinaa, joissa tuodaan esille tapahtumia tai tilanteita ennen insinööriopintoja, niiden aikana sekä työelämään siirtyessä.

Suurin osa haastatelluista koki olleensa lapsesta asti tekniikasta tai matemaattisista aineista kiinnostuneita. Myös heidän harrastuksensa saattoivat olla perinteisesti maskuliinisena pidettyjä, kuten moottoriurheilu. Muutonkin he kokivat viihtyvänsä perinteisesti miehisenä pidetyillä elämänalueilla. Jatko-opintoja suunniteltaessa useat haastateltavat olivat pohtineet ammattia myös lääketieteen saralta; haaveammatteina mainittiin esimerkiksi laborantti, lääkäri, eläinlääkäri ja terveydenhoitaja. Myös media-ala ja arkkitehtuuri tulivat esille urapohdinnoissa. Näitä urahaaveita yhdisti kiinnostus tutkimukseen, kehittämiseen ja uudistamiseen. Tiedonhankinta, analysointi ja looginen päättely ovat yhteisiä teemoja niin insinöörialoille kuin monille lääketieteen työtehtäville.

Insinööriopintoihin hakeutumiseen oli erilaisia syitä. Usealla haastateltavalla oli kokemusta myös muilta aloilta, ja heillä olikin selkeitä syitä alan vaihdolle. Syiksi mainittiin mm. terveysongelmat ja fyysisesti liian raskaat työt. Toisaalta alaa haluttiin vaihtaa myös ns. kentälle, eikä tulevaisuudessa haluttu istua vain tietokoneen takana. Yhteistä kaikille haastateltaville oli, että jokainen heistä oli tyytyväinen valintaansa ja halusi kannustaa muitakin naisia mukaan insinööriopintoihin. He kokivat löytäneensä mielekkään alan, jolla työllistyy hyvin, palkkataso on riittävä, etenemismahdollisuudet hyvät ja lisäkoulutusmahdollisuudet houkuttelevat. Moni suunnittelikin jatkavansa YAMK-opintoihin muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen. Osaa houkutteli myös opettajankoulutus. Yllättävänä yhdistävänä seikkana nousi esiin kiinnostus eläimiin ja erityisesti hevosiin sekä maanviljelykseen. Maatalouden piiristä nousi esiin myös esimerkki tasavertaisesta kasvatuksesta: jos perheen äiti ajaa traktoria, tytöillekin opetetaan koneiden käyttö pienestä pitäen. Tasavertainen kasvatus voikin laajentaa uravalintoja myöhemmin, kun lapsesta asti on saanut kokea olevansa kykenevä samaan kuin muut sisaruksensa. Perheen tuen merkitys korostuikin useassa haastattelussa. Lähiperheen ja ystävien kannustus sekä perheen ylpeys opinnoista koettiin tärkeänä. Sukupolvien välinen ero näkyi kuitenkin isovanhempien ihmettelynä naisen valittua teknisen alan.

Haastatteluissa havaittiin tekniikan alojen olevan keskenään erilaisia yhdenvertaisen ilmapiirin puolesta. Tilanteen koettiin parantuneen viimeisen 10 vuoden aikana suuresti etenkin IT-alalla, ja nykyisin naisia halutaan alalle ja heitä siellä myös on. Nuoret insinöörimiehet suhtautuvat naiskollegoihin luontevasti koulussa ja työpaikoilla. Perinteisemmillä aloilla, kuten rakennuksilla ja teollisuudessa koettiin enemmän haastetta siinä, millaista kohtelua naiset saivat osakseen. Naiset kokivat joutuvansa tekemään miehiä enemmän töitä sen eteen, että näyttävät taitonsa ja lunastavat luottamuksen. Esihenkilöasemassa oleva nainen tekniikan alalla voi olla joko piristävä poikkeus tai epäilyjen kohde: ”Tajuaakohan tuo mitään tekniikasta, kun se on nainen?”.  Eräs haastateltava totesi kuitenkin, että jokainen saa olla oma itsensä niin ulkoisen olemuksensa kuin luonteensa puolesta, sillä osaaminen ratkaisee. Myöskään palkkauksessakaan ei koettu epätasa-arvoa, mutta eräs haastatelluista huomautti: ”Palkkasalaisuus on pahinta, mitä naiselle voi tehdä. Suljettujen ovien takana sopiminen on varmin tapa tipauttaa naiset palkkakuoppaan.”

Työelämässä toimivien kokemukset tasa-arvosta

Insinöörialojen naisopiskelijoiden lisäksi selvitettiin tekniikan alan työtehtävissä toimivien henkilöiden kokemuksia naisten urapoluista ja tasa-arvon toteutumisesta. Haastateltaviksi valittiin kaksi tekniikan alalla työskentelevää naista. Tekniikan alan työtehtävissä toimivilta naisilta kysyttiin sekä opiskelualan valintaan ja opiskeluaikaan liittyviä kokemuksia että tämänhetkiseen työelämään ja työpaikan valintaan liittyviä kokemuksia. Kolmas haastateltava oli tekniikan alalla toimiva mieshenkilö, jolla on miesvaltaisella alalla ollut esihenkilöinä ja työkavereina lukuisia naisia. Työelämässä toimiville haastatelluille suunnattiin myös kysymyksiä työyhteisön avoimuudesta ja vastuusta.

Työelämässä toimivien naisten tarinoita yhdisti pitkäaikainen haave päästä opiskelemaan tekniikan alaa, joka ei heidän nuoruudessaan ollut perinteinen alavaihtoehto nuorelle naiselle. Toinen haastateltava halusi kertomansa mukaan jopa provosoida omia vanhempiaan valitsemalla alan, joka oli ollut siihen asti hyvin miesvaltainen. Vanhempien reaktio alavalintaan olikin ollut kielteinen. Tämä ei kuitenkaan saanut haastateltavaa vaihtamaan urasuunnitelmiaan. Toinen haastateltavista kuvasi puolestaan miesvaltaiselle alalle hakeutumisen olleen perheelle normaali valinta, sillä hänellä oli useita veljiä ja tekniikan ala sitä kautta tuttu. Isossa perheessä kasvaneelle haastateltavalle oli myös tärkeää työllistyä hyvin ja saada hyväpalkkainen työ. Tämän tavoitteen hän totesi haastattelussa saavuttaneensakin työuransa aikana erinomaisen hyvin.

Kumpikin nainen kertoi opiskeluaikansa yllättäneen ja jopa järkyttäneen heitä. Ainoana naisena oleminen luokassa tai kurssilla oli jatkuvasti oman selustansa turvaamista ja pyrkimystä olemaan ei-niin-naisellisia, ei-niin-äänekkäitä, ehkä näkymättömiäkin, ja ehdottomasti pitämään oman puolensa ja asemansa opiskelujen aikaisissa ryhmissä. Yksin oleminen miesvaltaisessa opiskeluporukassa aiheutti välillä toiselle haastatelluista naisista pelkoa, sillä hän erottui ryhmästä myös olemalla ryhmänsä miehiä useamman vuoden vanhempi. Vitsailu iästä ja ”mummona olemisesta” oli naisen mukaan välillä todella kiusallista.

Valmistumisensa jälkeisessä työelämässä nainen ei ole kohdannut vastaavaa kiusaamista, mutta miesvaltaisessa työyhteisössä hän kokee kuitenkin tarpeelliseksi piilottaa todellisen naiseutensa ollakseen ns. samalla viivalla miespuolisten työkavereidensa kanssa. Oman paikkansa lunastaminen miesvaltaisessa työyhteisössä on vaatinut myös kykyä olla sanavalmis. Nainen toteaakin, ettei hän koskaan voisi kuvitella juttelevansa naispuolisille työkavereilleen, kuten hän juttelee miespuolisille työkavereilleen. Tällä hetkellä haastateltava on tyytyväinen työhönsä ja työyhteisöönsä, eikä koe tarvetta vaihtaa työpaikkaa. Hän kokee olevansa miesvaltaisen työyhteisönsä tasavertainen jäsen, arvostettu työntekijä ja “hyvä jätkä”.

Toinen haastatelluista naisista kertoi olleensa opiskeluaikana virkistävä poikkeus ollessaan miesvaltaisen alan opinnoissa harvoihin lukeutuva naisopiskelija. Hän kertoi kuitenkin kokeneensa valmistumisen jälkeisessä työelämässä vähättelyä ja syrjimistä työyhteisön naispuolisilta jäseniltä, jotka ilmeisesti kokivat ”miesten tehtäviin” päässeen naisen uhaksi. Haastatellun mukaan tähän saattoi liittyä ehkä myös muiden naispuolisten työntekijöiden kateutta häntä kohtaan – hänethän kuitenkin valittiin perinteiseen miesten työtehtävään, minkä vuoksi tehtävää pidettiin myös hyväpalkkaisena ja arvostettuna. Nainen on työuransa aikana vaihtanut lukuisia kertoja työpaikkaa, ja voidaan pohtia, ovatko tällaiset törmäykset työyhteisöissä voineet johtaa muutenkin pitempiaikaisen kiinnittymättömyyteen työuralla.

Onko sukupuolella siis väliä vai ei?

Haastateltavien mukaan on ja ei. Suurin osa haastateltavista koki tekniikan alan olevan melko tasa-arvoinen, ja kehityssuunta on ollut myönteinen. Jokainen tasa-arvon – niin sukupuolen kuin muidenkin ominaisuuksien mukaan – kyseenalaistava asia tai kommentti on kuitenkin liikaa, ja tekniikan alan pitäisi olla houkutteleva kaikille alasta kiinnostuneille. Tänä päivänä tasa-arvo ja tasapuolinen kohtelu ovat niin korkeakouluille, yrityksille ja eri organisaatioille myös imagoon ja kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä. Naisten vähemmistöasema tekniikan alalla ei välttämättä koskaan lakkaa olemasta – eikä tämä tavoite olekaan – mutta eri asia on se, miten vähemmistöön suhtaudutaan: toisen luokan kansalaisena, piristävänä poikkeuksena vai voimavarana? Voimme jokainen tehdä valintamme ja luoda entistä tasa-arvoisempaa opiskelu- ja työkulttuuria ympärillemme. Tekniikan alan houkuttelevuuteen olisi hyvä panostaa niin perusopetuksessa kuin toisella asteella nykyistä enemmän.

Teija Palonen, Johanna Pitkänen ja Piia Hynynen

Teija Palonen on opinto-ohjaaja ja NAU!-hankkeen asiantuntija Jyväskylän ammattikorkeakoulun Teknologiayksikössä. Johanna Pitkänen on asiantuntija ja NAU!-hankkeen vastuuhenkilö Jyväskylän ammattikorkeakoulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Piia Hynynen on opinto-ohjaaja ja NAU!-hankkeen asiantuntija Jyväskylän ammattikorkeakoulun Teknologiayksikössä.

Piditkö artikkelista? Jaa se muillekin!

Saattaisit pitää myös näistä artikkeleista