
Naisvoimaa työelämään mentorointiohjelman avulla
Katriina Pietilä osallistui LUT-yliopiston mentorointiohjelmaan mentorina. Blogissaan Pietilä kertoo miltä mentorointi tuntui ja mitä vinkkejä hän antaisi työelämään.

Katriina Pietilä osallistui LUT-yliopiston mentorointiohjelmaan mentorina. Blogissaan Pietilä kertoo miltä mentorointi tuntui ja mitä vinkkejä hän antaisi työelämään.

Nau-hanke tapasi Hankenilla väitöskirjatutkijana työskentelevän Inkeri Tanhuan, ja keskustelimme alanvalinnasta. Inkeri tutkii koulutusvalintojen sukupuolittuneisuutta risteävät erot huomioiden. Hän oli myös mukana äskettäin päättyneessä Segli-hankkeessa, jossa työstettiin keinoja koulutuksen segregaation purkamiseen.

Juttelimme Miljan kanssa tasa-arvotyön tekemisestä. Milja, mistä sinä juuri nyt haluaisit puhua? – Nyt kun Mimmit Koodaa saa tosi paljon näkyvyyttä, ohjelmasta puhutaan ihan kuin se olisi jotain uutta. Miksi

Anna Kokko johtaa Väestöliitossa Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaa ja oli juuri päättyneen Tasa-arvo ja isät -hankkeen hankepäällikkönä. Keskustelimme Annan kanssa muun muassa siitä, miten koronapandemia on muuttanut työn ja perheen yhteensovittamista.

Charlotta Niemistö on tutkinut urallaan työn ja hoivan yhteensovittamista, sukupolvien eroja työelämässä sekä sosiaalista ja inhimillistä kestävyyttä. Hän työskentelee Hankenin GODESS (Gender, organisation, diversity, equality, and social sustainability) -instituutin johtajana.

Inklusiivinen eli kaikkien ihmisten tarpeet huomioiden suunniteltu tekniikka ei ole vain ”nice to have”. Se on tärkeä kilpailukyvyn tekijä, ja parhaimmillaan tai pahimmillaan hengen ja terveyden asia. Kansainvälinen naistenpäivä on